Saunaterapia‎ > ‎Ryhmäsaunat‎ > ‎

Suolahunajasauna

Suosittelen, koska yhdessä suola ja hunaja täydentävät toisiaan. Myös hunajan tahmainen ominaisuus sitoo karkean suolan helposti iholle levitettäväksi massaksi.

Pesu suolatuotteilla. Hoitavana aineena merisuola, vuorisuola ja Elämän suola. Jalkakylpy ja ihon kuorinta saunassa. Halutessa myös eteeriset öljyt mahdollisia.


Suolan vaikutukset keholle:

Vielä 100 vuotta sitten suolaa käytettiin yleislääkkeenä lähes vaivaan kuin vaivaan. 

Natriumia tarvitaan elimistössä hermoimpulssien kuljetukseen, lihasten toimintaan sekä kehon nestetasapainon ja osmoottisen paineen säätelyyn. 

Kloridia tarvitaan ruoansulatukseen ja hengitykseen. Suolan sähkönjohtokyvyn ansiosta pystymme ajattelemaan ja toimimaan. 

Suolaa on solunesteessä ja luissamme. Veremme on meriveden kaltainen sähköinen suolaliuos. Esimerkiksi jalkakylvyssä suola sulaa veteen ja osmoosin vaikutuksesta imeytyy ihon läpi. Suolamolekyylit pyrkivät siirtymään väkevämmästä pitoisuudesta laimeampaan tasoittaen eroa ja samalla aktivoivat saunan lämmön vaikutuksesta siirtämään kuonaa ulos kehosta. Suola neutralisoi happoja.


Hunajan vaikutukset keholle:

Hunaja on hapanta eli sen pH on yleensä alle 5. 

Happamuus tuhoaa bakteereita ja siinä on lisäksi todettu olevan bakteerien kasvua estäviä aineita ja se toimii siten hunajan luonnonmukaisena säilöntäaineena. 

Hunaja on kuumentamatonta elävää ravintoa eikä sitä pitäisikään kuumentaa yli 37´C asteen, joka on mehiläispesän luonnollinen lämpötila. Ihmiskehon normaalilämpötila on sama. 

Hunajassa on noin 200 erilaista aineyhdistettä. Pääainesosat ovat erilaiset sokerilajit, joita on lähes 30. Muihin aineosiin kuuluu muun muassa entsyymejä, proteiineja, kivennäisaineita, orgaanisia hedelmähappoja, aromiaineita ja vitamiineja. 

Hunaja pehmentää ja puhdistaa ihoa, rentouttaa lihaksia ja antaa levollisen yöunen.


Comments